Ilokseni voin todeta, että viime viikolla Japani oli esillä suomalaisessa mediassa tavallista useammin. Tämä johtui presidentti Sauli Niinistön valtiovierailulla Japanissa ja Tohokun maanjäristyksen 5-vuotis muistopäivän takia enimmäkseen. Erityisesti Apu-lehden Liisa Talvitie (ei sukua, tietääkseni) oli hyvin valveilla presidentin vierailusta ja pitikin suomalaisia ajan tasalla oli kyseessä sitten poliittinen tapaaminen tai teeseremoniaan osallistuminen. Liisa Talvitien artikkelit kootusti löytyvät täältä.

Tällä viikolla käsitellään hieman kevyempää aihetta, sillä kaksi edellistä ovat olleet aika synkkiä ja Japanista on niin paljon hyviä (ja outoja) tarinoita kerrottavana. Tämän kertaisena aiheena on: oudot makuyhdistelmät. Näihin outoihin makuyhdistelmiin törmää yleensä pikkupurtavien osalla ja makuskaala on todella laaja. Jos sinua ihmetytti Lidlin hyllyllä pekonin makuiset sipsit, tulet ihmettelemään entistä enemmän tämän artikkelin jälkeen. Ja jotta vielä pysytään blogin aiheen sisällä, niin tarkastelen näitä tuotteita myös bisneksen kannalta: mikä näissä oudoissa makuyhdistelmissä viehättää ja onko se hyvä bisnes.

Törmäsin tällä viikolla sosiaalisessa mediassani uutiseen, jossa kerrottiin japanilaisen virvoitusjuomavalmistajan Kimura Drinkin valmistavan yhteistyössä japanilaisen pelijulkaisija Namcon kanssa perunalastun makuisen virvoitusjuoman. Kyllä, luit oikein: perunalastun makuinen virvoitusjuoma. Niin epäaidolta kun se kuulostaakin, niin ajatele hetki lasten juhlia tai jotain koti-iltaa porukalla, jossa on sipsiä ja limsaa tarjolla. Muutaman perunalastun jälkeen sinun kurkkuasi alkaa hieman kuivata ja päätät juoda hieman kokista. Suussasi syntyy sipsien suolaisuuden ja kokiksen hiilihappojen ja sokerien muodostama makuyhdistelmä, jota et osaa sanoin kuvailla. Tätä makuyhdistelmää tämä uusi virvoitusjuomamaku koittaa jäljitellä. Miksi siis ostaa enää sipsejä ja limsaa erikseen, kun voi juoda pullosta suoraan kyseisen makuyhdistelmän? Ikävä kyllä tätä uutta limsaa ei voi ostaa jokaisesta lähikaupasta, vaan sitä haluavan on voitettava pullo kolikkoautomaatista. Tuurista riippuen, pullon hinta voi olla halvimmillaan 100 jeniä (80 senttiä) tai sitten enemmän, jos ei heti ensimmäisellä kerralla voitakkaan sitä pulloa.

Perunalastun makuinen limsa on vain yksi esimerkki monien joukosta, joissa on yhdistelty makuja oudosti keskenään. Esimerkiksi viimeksi reissullani Japanissa tuli maistettua lohen makuista karkkia (kiitos Miikka). Se oli oikeastaan mielenkiintoinen makuelämys, sillä siihen ei osanut mitenkään reagoida aluksi ja sitten alkoi ihmetys kun karkki osui makunystyröihin ja kalan maku valtasi suun. Eihän se hyvää ollut, vaikka kalasta pidänkin. Kalan maku onkin hyvin yleinen Japanissa myytävissä sipseissä mainittakoon nyt vaikka tonnikalan tai mustekalan makuiset sipsit.

Onko tällainen outojen makuisten tuotteiden tuottaminen kannattavaa? Uskon, että jollakin tasolla on, koska ei niitä muuten tuotettaisi näin paljoa. Lisäksi sipsit ovat sinäänsä hyvä kohde kokeilla tällaisiä makuyhdistelmiä, koska sipsit kestävät kauan ja täten niitä voidaan tehdä kerralla suuri erä ja valmistaa tarvittaessa lisää. Olen kuitenkin melko varma siitä, että nämä erikoiset maut ovat luotu vain ihmisten mielenkiinnon nostamiseksi, eikä ne ole pysyvässä tuotannossa.

Mutta mikä on sitten erikoinen maku meille suomalaisille taitai japanilaisille. Tässä onkin selvä ero. Me voimme mieltää mustekalan makuisen sipsin oudoksi, kun taas japanilainen voi kokea sen normaalisemmaksi. Niin, ja onhan meillä tietysti se salmiakki, jonka maku on löytänyt tiensä aina suklaasta kivennäisveteen. Vaikka salmiakin makuinen kivennäisvesi voi aluksi kuulostaa oudolta idealta, niin se on kuitenkin suomalaisena helppo hyväksyä, koska salmiakki on tuttu ja hyvä maku meille, toisin kuin mustekala, joka on taas japanilaisille suosittu maku.

Todennäköisesti turismillakin on omat näppinsä pelinsä näiden outojen makuyhdistelmien menestyksessä, sillä mikä onkaan sen parempi Japanin-tuliainen kuin soijapapun makuinen KitKat-patukka tai maissikeiton makuiset Doritos-sipsit. Puhumattakaan siitä markkinointiarvosta, kun turistit ottavat kuvia näistä oudoista naposteltavista ja lähettävät niitä jaettavaksi omiin sosiaalisiin medioihinsa. Eli, onko nämä eriskumalliset makuyhdistelmät vain yksi suuri markkinointikikka, rohkeaa makuyhdistelmien kokeilua vai tuotekehitysporukan ”kännissä ja läpällä” -ideoita? Pistän panokseni viimeiselle vaihtoehdolle, koska välillä nämä makuyhdistelmät ovat niin eriskummallisia, ettei selvänä oleva ihminen sellaista kehtaisi edes ehdottaa.

Uusia makuja etsien,

V.Talvitie
@VTalvitie
Ville Talvitie

 

PS.
Tässä on vielä pari linkkiä, josta voi löytää tuttujen tuotteiden eriskummallisia makuja.
KitKatin monet muodot
Sipsimakuja joka lähtöön

 

 

 

 

 

 

Tälläkin viikolla vuorossa on hieman erilaisempi aihe. Tämän viikon aiheeksi minulla oli kolme vaihtoehtoa: puhua naisten asemasta Japanin maskuliinisessa työmaailmassa, keskustella Sauli Niinistön Japanin-valtiovierailusta tai Tohokun prefektuurin katastrofista ja sen seurauksista. Valitsin jälkimmäisen, koska juuri tällä viikolla se on hyvin ajankohtainen aihe ja sain mukavasti muutaman suomalaisen esimerkin ängettyä mukaan. Ensimmäinenkin esittelemä aihe on mielenkiintoinen ja lupaan, että siihen palataan myöhemmin. Toinen taas on ollut jo suomalaisissa otsikoissa, joten en nähnyt tarpeelliseksi puhua siitä.

Tsunamista uusiutuviin energioihin

Olen varma, että lähes jokainen on tietoinen siitä, että tasan viisi vuotta sitten (11.3.2011) Japaniin iski 9.0 magnituden suuruinen maanjäristys, joka aiheutti massiivisen tsunamin Japanin itäiselle rannikkolla. Tsunami aiheutti merkittäviä tuhoja, joista kuuluisin lienee Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus. Fukushiman onnettomuuden jälkeen Japanin hallitus ilmoitti, että se luopuu kokonaan ydinvoimaloistaan välttääkseen jatkossa kyseiset onnettomuudet ja määräsi kaikki ydinreaktorit suljettavaksi. Ja kuten osa on varmaan jo lukenut, niin osa näistä reaktoreista on jo uudelleenkäynnistetty ja lisää tullaan vielä käynnistämään. Syy tähän on se, että Japani on tämän viiden vuoden aikana joutunut lisäämään fossiilisen polttoaineen käyttöä saadakseen tyydytettyä maan energiatarpeen ja tämä on tullut Japanille liian kalliiksi (vaikka nyt viime kuukausina öljy on ollut keskimääräistä halvempaa). Uskon kuitenkin, ettei kaikkia ydinreaktoreita tulla enää käynnistämään uudelleen, sillä Japanissa on panostettu muiden länsimaiden tavoin uusiutuvaan energiaan ja Japanin hallitus on asettanut tavoitteeksi, että vuoteen 2020 mennessä maan energiatuotannosta 20 % (tällä hetkellä se on n. 10 %). Tässä olisikin hyvä sauma esimerkiksi UPM:llä laajentaa toimintaansa Japanissa, sillä tällä hetkellä sen toiminta rajoittuu siellä tarra- ja etikettipaperien myymiseen. Todennäköisesti UPM tarvitsee japanilaisen kumppanin, jos se haluaa saada jalansijaa Japanin energiabisneksessä, joka on japanilaiseen tapaan hyvin sisäänpäin lämpeävä.

Suomalaiset mukana jälleenrakentamassa

Suomalaiset vientiorganisaatiot ovat mielestäni ottaneet hyvin huomioon Tohokun alueen uudelleenrakentamisen mukana syntyneet mahdollisuudet, sillä esimerkiksi Sendain alueelle tehtiin Muumi-aiheinen leikkipuisto, joka tuli lahjoituksena turkulaiselta Puuha Groupilta. Kirjoitin tästä tapauksesta vuonna 2012 kandidaatin tutkielman ja tuolloin ounastelin, että tämä hyväntekeväisyysteko voi olla Puuha Groupille juuri se tapa saada ns. jalka oven väliin Japanin markkinoille. Arvaukseni osuivat oikeaan, sillä tällä hetkellä Puuha Group on mukana tekemässä Japanin Muumimaailmaa, jonka pitäisi valmistua muistaakseni 2017. Puuha Groupin lisäksi myös Honkarakenne (tuttavallisemmin Honka) oli mukana uudelleenrakentamisessa rakentamalla mm. väliaikaismajoituksia alueelle.  Honkalla on tosin jo pidempi historia Japanin markkinoilta, sillä se on ollut siellä läsnä jo vuodesta 1972 lähtien. Uskon kuitenkin, että tällä avulla oli jonkinlaista vaikutusta Honkalle, sillä vuoden 2011 jälkeen yritys on laajentanut toimintaansa Japanissa mm. perustemalla näyttelytilan Tokioon.

Viiden vuoden jälkeenkin uudelleenrakentaminen jatkuu kiivasti. Olin yllättänyt siitä, kuinka nopeasti esimerkiksi päätiet saatiin kuntoon hyvin nopeasti onnettomuuden jälkeen. Se onkin totta, että infrastruktuuri täytyy olla kunnossa, ennen kuin jälleenrakentaminen on mahdollista. Tältä kannalta katsottuna Japani pärjäsi hyvin, mutta risuja se saa ydinvoimalaonnettomuuden hoitamisesta, sillä moni on joutunut jättämään kotiseutunsa säteilyvaaran takia. The Japan Times arvioi, ettei ydinonnettomuuden lähellä olleet ihmiset pääse enää heidän elinaikanaan palamaan koteihinsa. Lisäksi evakot saivat suhteettoman vähän korvauksia tästä onnettomuudesta, joka on väärin, sillä ei se onnettomuus näiden ihmisten vika ollut. Toivonkin hartaasti, että Japani oppisi tästä katastrofista, ettei vastaavaa tarvitse kokea uudelleen.

Varautuminen pahimpaan

Maanjäristyksiä ja muita luonnon voimannäytteitä ei voi kuitenkaan estää täysin, mutta niihin voi aina varautua. On jo pidemmän aikaa arveltu, että lähivuosina Tokioon iskisi valtava maanjäristys. Tästä varoiteltiin esimerkiksi silloin kun saavuin Japaniin vuonna 2015 ja siksi jokaisen vaihto-opiskelijan piti käydä maanjäristyksen selviytymisen pikakurssi, jossa päästiin kokeilemaan mm. maanjäristyssimulaattoria. Toivottavasti arviot suuresta maanjäristykset jäävät vain teorian tasolle, koska se olisi todennäköisesti suurin katastrofi Japanin nykyhistoriassa, sillä Tokion metropolialueella asuu yli 30 miljoona ihmistä (ja väestötiheys 8790 /km2), kun koko Tohokun alueella asuu rapiat 9 miljoona ihmistä (väestötiheys 130/km2).  Lisäksi Tohokun maanjäristyksen ja tsunamin tuhojen suorat, materiaaleihin kohdistuneet kustannukset, ovat Japanin hallituksen mukaan yli 300 miljardia dollaria, joka ei Tokion vastaavassa tapauksessa tulisi riittämään. Puhumattakaan siitä, kuinka moni yritys joutuisi lopettamaan toimintansa katastrofin takia. Tohokun alueella yli 600 yritystä päätyi konkurssiin ja yli 11 tuhatta menetti työpaikkansa ja pankit jäivät saamatta velkojaan. En osaisi kuvitellakkaan, kuinka monta yritystä joutuisi laittamaan lipun luukulle Tokiossa, jos katarstofi sattuisi. Toivotaan, ettei suurta maanjäristystä koskaan tule, ja jos tulee, niin Japani on valmiimpi.

Apokalyptisin terveisin,

V.Talvitie
@VTalvitie
Ville Talvitie

 

Hyvää tiistaita! Törmäsin viime viikonloppuna yhteen videoon, jossa kerrotaan hieman erilaisesta itkemispalvelusta. Vaikka olen nähnyt yhtä sun toista eriskumallista palvelukonseptia, on myönnettävä, että tämä palvelu sai minut yllättymään. Aluksi kuvittelin, että tämä video olisi väärennös, mutta hetken googlettelun jälkeen ilmeni, että tämähän on oikeaa liiketoimintaa. Eli tämänkertaisena aiheena: oudot palvelut.

Ihminen on ihmiselle asiakas

Opiskellessani Japanissa tulin törmätyksi mitä erilaisempiin palvelukonsepteihin, joita jokaista yhdisti yksi asia: toinen ihminen teki jotain toisen ihmisen iloksi rahaa vastaan. Kyse ei kuitenkaan ollut mistään siivouspalvelusta tai putkiremonttiurakoinnista, vaan enemmän intiimistä asiasta. Palvelukonseptien määrää on vaikea arvioida, koska niitä on niin paljon kuin ihmisellä on fetissejä eli lukematon määrä. Uskallan väittää, että jollakin tasolla jokaiselle fetissille on olemassa tai on ollut oma palvelu. Tällaisia palveluita ovat esimerkiksi treffiseuran vuokraaminen ja paijauskahvila. Ensimmäinen esimerkki on helposti ymmärrettävissä, mutta entäpä tuo toinen. Lyhyesti kerrottuna, sinä maksat siitä, että sinä pääset paijaamaan toista henkilöä (yleensä naista) tai vastaavasti hän paijaa sinua tietyn ajan verran. Ja ei, kyse ei ole seksistä, vaan paijaamisesta vaatteet päällä.

 

Bisnestä itkemisestä

Se video, mikä sai minut tekemään tämän kirjoituksen, poikkesi kaikista palvelukonsepteista, joita olen tähän mennessä nähnyt. Tässä palvelussa asiakas maksaa siitä, että hänen kyyneleensä pyyhitään. Konsepti toimii niin, että aluksi asiakas laitetaan katsomaan nyyhkyelokuvia ja kuuntelemaan surullisia kappaleita. Näiden seurauksena kyynelkanavat avautuvat ja kyyneleet alkavat valuta kohti lattiaa. Tässä kohtaa tulee henkilökunta apuun ja kuivamaan asiakkaan kyyneleet. Tässä videossa asiakkaina toimivat naispuoliset henkilöt ja henkilökunta (asiakkaiden mielestä) komeat herrasmiehet.

 

Kyse ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa fetissistä vaan videolla esiintyvän henkilökunnan mukaan tämä palvelu on terveyspalvelu, koska itkeminen vapauttaa serototiinia, joka vaikuttaa lopulta poistaa stressiä. Wikipedia ei tätä asiaa todennut todeksi, mutta mainittakoon, että sen mukaan serototiinin vajaus voi olla syynä alakuloisuuteen ja masennukseen. Eli itkemisen jälkeen pitäisi ainakin teoriassa olla parempi olo. Lisäksi itkeminen yleisesti on sinäänsä mielenkiintoinen asia japanilaisessa kulttuurissa, jossa tunteiden näyttäminen julkisesti ei ole tyypillistä. Video esittääkin, että tämä itkemispalvelu haastaa japanilaista kulttuuria, jossa itkeminen mieletään ainoastaan negatiivisena asiana. Henkilökunnan mielestä kuitenkin itkeminen on hyvä asia ja siksi ihmisten pitäisi itkeä enemmän.

Palveluiden kysyntä ja tarjonta

Onko tämänlainen tai muu aikaisemmin maintsemani palvelu sitten Japanissa kannattavaa? Mielestäni kyllä, koska karvan verran (noin 12 %) Suomea isompaan maahan on ahdettu 127 miljoonaa pipoa ja riittää, että saat edes promillen noista markkinoista haltuusi, niin pystyt hyvin pyörittämään bisnestä. Toisaalta näiden palveluiden suosiota kasvattaa japanilainen työelämä, joka ei anna tarpeeksi vapaa-aikaa ja kaikki se vapaa-aika on käytettävä tehokkaasti. Se on helpompaa mennä kotimatkallaan paijattavaksi noin tunniksi ja jatkaa siitä kotiin nukkumaan kuin selata Tinderiä junassa toivoen matchiä, koska tiedät että tietyllä summalla saat juuri sen mitä haluat.

Lyhyesti vielä henkilökunnan näkökulma näistä palveluista. Kun olin vaihdossa Osakassa, minun kaveripiirin kuului henkilö, joka toimi henkilökuntana treffiseuran vuokrauspalvelussa. Kysyin häneltä toiminnan kannattavuudesta ja hänen motivaatiosta työskennellä siellä. Hän vastasi, että se on hyvä tapa saada hieman ylimääräistä rahaa ja ei tarvitse olla kuin hymyilevä ja ”edustettava”. Tällä hän tarkoitti sitä, että pukeutuu ja meikkaa hyvin, sekä kohtelee asiakastaan arvokkaasti. Lisäksi hän sanoi, että pääsi käymään sellaisissa paikoissa syömässä, johon hänellä ei taitaisi koskaan olla varaa mennä. Hän siis vain halusi maistaa pienen haukkauksen luksuselämästä.

Eli nyt kaikki sitten miettimään, miten näitä palveluita voitaisiin soveltaa Suomessa ja omaa putikkia pystyyn!

V.Talvitie
@VTalvitie
Ville Talvitie

—

Linkki videoon 

 

Näin perjantain kunniaksi ajattelin kirjoittaa hieman uutisesta, jossa olut on keskeisessä roolissa. Tällä viikolla oli otsikoissa hyvin esillä myös Japanin keskuspankin ohjauskorot ja erityisesti siihen liittyvä tietovuoto, joka antoi joillekin toimijoille etulyöntiaseman. Ajattelin jättää tuon korkokeskustelun toistaiseksi sivuun, koska sitä puidaan aika paljon muutenkin ja se vaatisi hieman enemmän taustatietoa, koska nykytilanne on monen sattuman summa. Ehkä tulevaisuudessa kirjoitan pitkän analyysin Japanin nykyisestä taloudentilasta ja se taustatekijöistä.

Ja sitten itse tämän kertaiseen aiheeseen.  Vuoden alusta japanilainen monialakonserni Asahi Group ilmoitti aikeistaan ostaa Peronin ja Grlosch -olutbrändit englantilaiselta SABMilleriltä. Tällä viikolla ostoaikeet ovat edenneet jo aiesopimuksen tasolle ja kauppahinnaksi on ilmoitettu 400 miljardia jeniä, joka on rapiat 3,1 miljardia euroa tämän päivän kurssilla. Investointi on mielestäni aika iso Asahi Groupille, jonka alkoholiliiketoiminnan nettotulo oli vuonna 2015 noin 0,6 miljardia euroa. Vastaavasti SABMillerin nettotulo oli vuonna 2014 noin 3,2 miljardia euroa.

Asahi Super Dry -olut on Japanissa käynneille tuttu olutmerkki, eikä sen mainoksia voi oikeastaan edes välttää. Sen mainoksia on nimittäin kaikkialla. Mainokset ovat näköjään toimineet, sillä kyseinen olut on Japanin suosituin ja Asahi Breweriesillä (eli Asahin alkoholiliiketoiminnalla) on 38 % markkinaosuus Japanin markkinoilla. Myös Suomessakin tätä nousevan auringon mallaspirtelöä saa Alkosta, mutta maku on aivan eri luokkaa kuin sen kotimaassa. Mahdollisesti syy johtuu siitä, että Euroopan Super Dryt pannaan Tšekissä, eikä Japanissa, jossa olen tottunut sitä juomaan.

Minkä takia sitten Asahi Group haluaa ostaa nämä kaksi eurooppalaista olutbrändiä, vaikka sen omilla brändeillä on jo jonkin verran jalansijaa Euroopan markkinoilla? Ehkä suurin syy tähän on parhaillaan oleva yritysjärjestely, jonka jälkeen SABMiller siirtyisi Anheuser-Busch InBev, toisen panimoalan konsernin, omistukseen. Peronin ja Grlosch –brändien myyminen japanilaiselle Asahille helpottaisi Anheuser-Busch InBevin kauppoja, joka on joutunut mm. kilpailuviranomaisten syyniin. Tämä johtuu siitä, että Anheuser-Busch InBev on maailman suurin panimoalan konserni ja SABMiller on toiseksi suurin. Ei olekaan siis ihme, että kauppa on syynissä. Tämä kauppa tuli oikeastaan hyvään saumaan Asahille, koska se on yrittänyt jo pidemmän aikaa saada enemmän jalansijaa Euroopan markkinoille ja hankkimalla portfolioonsa kaksi tunnettua eurooppalaista olutbrändiä voi olla, että myös Asahin omien brändien läsnäolo kasvaa täällä. Asahi onkin halunnut laajentua maailmalle, koska Japanin markkinat pienentyvät vuosivuodelta väestön ikääntyessä ja nyt kun tilanne ei ole vielä niin paha, on hyvä tehdä tämänlaisia investointeja.

Saa nähdä miten tämä Asahin kauppa tulee vaikuttamaan eurooppalaisten kauppojen oluthyllyille, sillä nimittäin yleensä kun japanilaiset ovat ostaneet ulkomaalaisia brändejä, he ovat hiljalleen korvanneet ostetut brändit omilla alkuperäisillään brändeillä. Näin kävi esimerkiksi kun japanilainen lääkealan yritys Takeda osti suomalaisen Leiraksen muutama vuosi sitten. Aluksihan Leiraksen ja Takedan logot olivat vierekkäin paketeissa ja mainoksissa, mutta nykyään Leiraksen nimi on tiputettu kokonaan pois. Epäilen, että Peroni ja erityisesti Grlosch eivät koe tällaista kohtelua, koska molemmilla brändeillä on vankka kannattajakunta omissa kotimaissaan.

Vaikka keskustelin nyt enemmän suurpanimojen sapelien kalistelusta, niin haluan vielä lopuksi todeta, että odotan innolla japanilaisten pienpanimojen maailmanvaltausta, sillä erityisesti Shizuokan prefektuurista tulee todella hyviä oluita. Toivottavasti lähitulevaisuudessa näitä pienpanimo-oluita saa myös Suomesta.

Joten, tänään kun menette ostamaan sen perjantaipullonne, niin kiinnittäkää erityistä huomiota oluthyllyihin. Asahi Super Drytä saa melkein jokaisesta Alkosta ja Peronia taas ihan ruokakaupasta. Grloschia en ole vielä löytänyt, tosin vasta tänään etsin sitä ensimmäistä kertaa. Muistakaa, että kun nautitte alkoholia, nauttikaa sitä kohtuudella.

Hyvää viikonloppua!

Alkuperäinen uutinen tältä viikolta

Ensimmäiseksi viralliseksi postaukseksi valitsin tammikuussa ilmestyneen uutisen, jossa kerrottiin, kuinka Japanin buddhalaiset seurakunnat koittavat päästä lähemmäksi tavallisiin tallaajiin käyttämällä internetissä toimivaa välityspalvelua. Ensiksi on kuitenkin hieman puhuttava uskonnon asemasta Japanissa, jotta uutisen sulattaminen olisi helpompaa.

Japanissa uskonnon käsite on hieman monimutkaisempi kuin Suomessa, sillä Japanissa ollaan nykytilanteessa eräänlaisessa harmoniassa buddhalaisuuden ja shintolaisuuden kanssa. Vaikka uskonnolliset pyhäköt ja temppelit kaunistavat useaa lähiötä Japanissa, ei japanilaisista nykyään ole kovin uskonnollista kansaa. Temppeleissä ja pyhäköissä käydään tiettyinä ajankohtina (esimerkiksi uutena vuotena). Nämä uskonnolliset paikat ovat myös suosittuja turistikohteita niin ulkomaalaisten kuin paikallisten keskuudessa. Niin, ja selvennykseksi pyhäköillä viitataan shintolaisiin alueisiin ja temppeleillä buddhalaisiin alueisiin.

Uskonnon näkyvin läsnäolo tavallisen japanilaisen elämänkaaressa on erilaiset seremoniat kuten häät ja hautajaiset. Tavallisesti häät menevät shintolaisen, Japanin vanhimman nykyuskonnon, mukaan kun taas hautajaiset järjestetään buddhalaiseen tapaan. Näiden tapahtumien järjestämisellä on myös tärkeä rooli uskonnollisille järjestöille, sillä se on yksi tärkeimmistä rahanlähteistä lahjoitusten ohella.

Nykyään uskonnolliset yhteisöt kamppaleivat taloudellisessa vaikeuksissa, koska japanilaiset eivät enää ole niin paljon tekemisissä paikallisiin temppeleihin ja pyhäköihin kuten ennen. Syitä tähän on todennäköisesti monia. Oma veikkaukseni, joka perustuu havaintoihin vaihto-opiskeluaikoina Japanissa, on se, että ihmisillä ei riitä yksinkertaisesti aikaa sielun hoitamiseen uskonollisin keinoin. Japanilaiset näes tekevät pitkiä työpäiviä ja silloin kun ei olla töissä, niin ollaan tapaamassa kavereita tai vietetään perheen kanssa aikaa. Tätä kun on jatkunut pidemmän aikaa, niin en yhtään ihmettele, etteikö nuoret ja keski-ikäiset ovat kiinnostuneita uskonnon asioista. Toisaalta sitten uutena vuotena käydään yhdessä temppeleissä ja pyhäköissä. Voidaan siis todeta väljästi, että japanilaiset ovat tapabuddhalaisia ja tapashintolaisia siinä missä enemmistö suomalaisista on tapakristittyjä.

Nuori japanilainen Masaharu Ashizawa(芦沢雅治) oivalsi, että tässä olisi potentiaalinen markkinarako ja perusti vuonna 2009 yrityksen nimeltä Minrevi (みんれび), jonka tarkoituksena olisi hautajaisasioissa konsultointi ja niiden koordinointi. Konsepti on japanilaisille tuttu hääsuunnittelun puolelta, sillä vastavaanlaisia palveluita häiden valmisteluihin on Japanissa paljon ja niiden käyttö on hyvin yleistä. Aluksi Minrevi tarjosi kokonaisvaltaisia hautauspalveluita, mutta nykyään se tarjoaa myös erillistä ”Munkki kotiin -palvelun”, jossa munkki tulee sovittuun paikkaan toimittamaan muistotilaisuuden (Japanissa ei ihmisiä haudata, koska tilanpuute). Tästä palvelusta on tullut erityisen suosittu, sillä näiden tilausten määrä on kolminkertaistunut lyhyessä ajassa. Nykyään Minrevin listoilla onkin yli 400 rekisteristeröitynyttä munkkia.

Palvelun suosiosta huolimatta, viralliset buddhalaiset tahot eivät ole lämmenneet tälle idealle. He ovat pettyneitä siihen, että heidän uskonnollaan tehdään bisnestä. Toisaalta, uskon että syynä tällaiseen reaktioon on se, että ulkopuolinen yritys tekee rahaa heidän liiketoiminnallaan. Tavalliset japanilaiset eli palvelun asiakkaat ovat taas toista mieltä asiasta, sillä heidän mielestään he ovat tyytyväisiä Minreviin erityisesti siksi, koska se on alentanut seremonioiden hintaa ja laskenut kynnystä lähestyä uskonollisia yhteisöjä. Myös munkitkin näyttävät palvelulle vihreää valoa, sillä tämä mahdollistaa heidän olla lähempänä tavallista kansaa. Kaichi Watanabe, japanilainen munkki, joka on rekisteröitynyt palveluun, sanoikin osuvasti ”Ei ole järkeä olla munkki, jos emme voi tarjota auttavia käsiämme”.

Olisiko siis buddhalaisilla järjestöillä aika uudistua ja löytää ihmisiä internetin välityksellä? Mielestäni kyllä, sillä väestön ikääntyessä kyseiset palvelut tulevat yleistymään ja ikääntyneen väestön jälkikasvu on jo tottunut hakemaan tietoa ja ostamaan palveluita verkon kautta. Palveluiden tarjoajan on mentävä sinne, missä asiakkaat ovat.

Alkuperäinen artikkeli (englanniksi)