2019

On kulunut reilu kolme vuotta viimeisestä kirjoituksesta ja syy oli monivaiheinen. On siis aika herättää vanha blogi esiin uuden materiaalin myötä! Tähän blogiin kirjoitan laajemmin minua kiinnostavia asioita, joista Japani olkoon yksi. Sen lisäksi muovaan tästä itselleni oppimispäiväkirjan, kun opiskelen koodaamista ja erityisesti data-analysointia.

Aloitin vuoden 2019 alussa uudenvuodenlupauksena koodaamisen jälleen kerran. Olen iloinen, että tähän päivään mennessä olen oppinut siitä yhtä sun toista, mutta harmikseni en ole laittanut aikaa tarpeeksi reflektoinnille. Siksi julkinen blogi toimii tässä erittäin hyvänä motivaattorina.