VTalvitie

Näin perjantain kunniaksi ajattelin kirjoittaa hieman uutisesta, jossa olut on keskeisessä roolissa. Tällä viikolla oli otsikoissa hyvin esillä myös Japanin keskuspankin ohjauskorot ja erityisesti siihen liittyvä tietovuoto, joka antoi joillekin toimijoille etulyöntiaseman. Ajattelin jättää tuon korkokeskustelun toistaiseksi sivuun, koska sitä puidaan aika paljon muutenkin ja se vaatisi hieman enemmän taustatietoa, koska nykytilanne on monen sattuman summa. Ehkä tulevaisuudessa kirjoitan pitkän analyysin Japanin nykyisestä taloudentilasta ja se taustatekijöistä.

Ja sitten itse tämän kertaiseen aiheeseen.  Vuoden alusta japanilainen monialakonserni Asahi Group ilmoitti aikeistaan ostaa Peronin ja Grlosch -olutbrändit englantilaiselta SABMilleriltä. Tällä viikolla ostoaikeet ovat edenneet jo aiesopimuksen tasolle ja kauppahinnaksi on ilmoitettu 400 miljardia jeniä, joka on rapiat 3,1 miljardia euroa tämän päivän kurssilla. Investointi on mielestäni aika iso Asahi Groupille, jonka alkoholiliiketoiminnan nettotulo oli vuonna 2015 noin 0,6 miljardia euroa. Vastaavasti SABMillerin nettotulo oli vuonna 2014 noin 3,2 miljardia euroa.

Asahi Super Dry -olut on Japanissa käynneille tuttu olutmerkki, eikä sen mainoksia voi oikeastaan edes välttää. Sen mainoksia on nimittäin kaikkialla. Mainokset ovat näköjään toimineet, sillä kyseinen olut on Japanin suosituin ja Asahi Breweriesillä (eli Asahin alkoholiliiketoiminnalla) on 38 % markkinaosuus Japanin markkinoilla. Myös Suomessakin tätä nousevan auringon mallaspirtelöä saa Alkosta, mutta maku on aivan eri luokkaa kuin sen kotimaassa. Mahdollisesti syy johtuu siitä, että Euroopan Super Dryt pannaan Tšekissä, eikä Japanissa, jossa olen tottunut sitä juomaan.

Minkä takia sitten Asahi Group haluaa ostaa nämä kaksi eurooppalaista olutbrändiä, vaikka sen omilla brändeillä on jo jonkin verran jalansijaa Euroopan markkinoilla? Ehkä suurin syy tähän on parhaillaan oleva yritysjärjestely, jonka jälkeen SABMiller siirtyisi Anheuser-Busch InBev, toisen panimoalan konsernin, omistukseen. Peronin ja Grlosch –brändien myyminen japanilaiselle Asahille helpottaisi Anheuser-Busch InBevin kauppoja, joka on joutunut mm. kilpailuviranomaisten syyniin. Tämä johtuu siitä, että Anheuser-Busch InBev on maailman suurin panimoalan konserni ja SABMiller on toiseksi suurin. Ei olekaan siis ihme, että kauppa on syynissä. Tämä kauppa tuli oikeastaan hyvään saumaan Asahille, koska se on yrittänyt jo pidemmän aikaa saada enemmän jalansijaa Euroopan markkinoille ja hankkimalla portfolioonsa kaksi tunnettua eurooppalaista olutbrändiä voi olla, että myös Asahin omien brändien läsnäolo kasvaa täällä. Asahi onkin halunnut laajentua maailmalle, koska Japanin markkinat pienentyvät vuosivuodelta väestön ikääntyessä ja nyt kun tilanne ei ole vielä niin paha, on hyvä tehdä tämänlaisia investointeja.

Asahi Super Dry Sakurakauden väreissä. Kuva vuodelta 2012 Osakasta

Saa nähdä miten tämä Asahin kauppa tulee vaikuttamaan eurooppalaisten kauppojen oluthyllyille, sillä nimittäin yleensä kun japanilaiset ovat ostaneet ulkomaalaisia brändejä, he ovat hiljalleen korvanneet ostetut brändit omilla alkuperäisillään brändeillä. Näin kävi esimerkiksi kun japanilainen lääkealan yritys Takeda osti suomalaisen Leiraksen muutama vuosi sitten. Aluksihan Leiraksen ja Takedan logot olivat vierekkäin paketeissa ja mainoksissa, mutta nykyään Leiraksen nimi on tiputettu kokonaan pois. Epäilen, että Peroni ja erityisesti Grlosch eivät koe tällaista kohtelua, koska molemmilla brändeillä on vankka kannattajakunta omissa kotimaissaan.

Vaikka keskustelin nyt enemmän suurpanimojen sapelien kalistelusta, niin haluan vielä lopuksi todeta, että odotan innolla japanilaisten pienpanimojen maailmanvaltausta, sillä erityisesti Shizuokan prefektuurista tulee todella hyviä oluita. Toivottavasti lähitulevaisuudessa näitä pienpanimo-oluita saa myös Suomesta.

Joten, tänään kun menette ostamaan sen perjantaipullonne, niin kiinnittäkää erityistä huomiota oluthyllyihin. Asahi Super Drytä saa melkein jokaisesta Alkosta ja Peronia taas ihan ruokakaupasta. Grloschia en ole vielä löytänyt, tosin vasta tänään etsin sitä ensimmäistä kertaa. Muistakaa, että kun nautitte alkoholia, nauttikaa sitä kohtuudella.

Hyvää viikonloppua!

Alkuperäinen uutinen tältä viikolta

Ensimmäiseksi viralliseksi postaukseksi valitsin tammikuussa ilmestyneen uutisen, jossa kerrottiin, kuinka Japanin buddhalaiset seurakunnat koittavat päästä lähemmäksi tavallisiin tallaajiin käyttämällä internetissä toimivaa välityspalvelua. Ensiksi on kuitenkin hieman puhuttava uskonnon asemasta Japanissa, jotta uutisen sulattaminen olisi helpompaa.

Japanissa uskonnon käsite on hieman monimutkaisempi kuin Suomessa, sillä Japanissa ollaan nykytilanteessa eräänlaisessa harmoniassa buddhalaisuuden ja shintolaisuuden kanssa. Vaikka uskonnolliset pyhäköt ja temppelit kaunistavat useaa lähiötä Japanissa, ei japanilaisista nykyään ole kovin uskonnollista kansaa. Temppeleissä ja pyhäköissä käydään tiettyinä ajankohtina (esimerkiksi uutena vuotena). Nämä uskonnolliset paikat ovat myös suosittuja turistikohteita niin ulkomaalaisten kuin paikallisten keskuudessa. Niin, ja selvennykseksi pyhäköillä viitataan shintolaisiin alueisiin ja temppeleillä buddhalaisiin alueisiin.

Uskonnon näkyvin läsnäolo tavallisen japanilaisen elämänkaaressa on erilaiset seremoniat kuten häät ja hautajaiset. Tavallisesti häät menevät shintolaisen, Japanin vanhimman nykyuskonnon, mukaan kun taas hautajaiset järjestetään buddhalaiseen tapaan. Näiden tapahtumien järjestämisellä on myös tärkeä rooli uskonnollisille järjestöille, sillä se on yksi tärkeimmistä rahanlähteistä lahjoitusten ohella.

Nykyään uskonnolliset yhteisöt kamppaleivat taloudellisessa vaikeuksissa, koska japanilaiset eivät enää ole niin paljon tekemisissä paikallisiin temppeleihin ja pyhäköihin kuten ennen. Syitä tähän on todennäköisesti monia. Oma veikkaukseni, joka perustuu havaintoihin vaihto-opiskeluaikoina Japanissa, on se, että ihmisillä ei riitä yksinkertaisesti aikaa sielun hoitamiseen uskonollisin keinoin. Japanilaiset näes tekevät pitkiä työpäiviä ja silloin kun ei olla töissä, niin ollaan tapaamassa kavereita tai vietetään perheen kanssa aikaa. Tätä kun on jatkunut pidemmän aikaa, niin en yhtään ihmettele, etteikö nuoret ja keski-ikäiset ovat kiinnostuneita uskonnon asioista. Toisaalta sitten uutena vuotena käydään yhdessä temppeleissä ja pyhäköissä. Voidaan siis todeta väljästi, että japanilaiset ovat tapabuddhalaisia ja tapashintolaisia siinä missä enemmistö suomalaisista on tapakristittyjä.

Nuori japanilainen Masaharu Ashizawa(芦沢雅治) oivalsi, että tässä olisi potentiaalinen markkinarako ja perusti vuonna 2009 yrityksen nimeltä Minrevi (みんれび), jonka tarkoituksena olisi hautajaisasioissa konsultointi ja niiden koordinointi. Konsepti on japanilaisille tuttu hääsuunnittelun puolelta, sillä vastavaanlaisia palveluita häiden valmisteluihin on Japanissa paljon ja niiden käyttö on hyvin yleistä. Aluksi Minrevi tarjosi kokonaisvaltaisia hautauspalveluita, mutta nykyään se tarjoaa myös erillistä ”Munkki kotiin -palvelun”, jossa munkki tulee sovittuun paikkaan toimittamaan muistotilaisuuden (Japanissa ei ihmisiä haudata, koska tilanpuute). Tästä palvelusta on tullut erityisen suosittu, sillä näiden tilausten määrä on kolminkertaistunut lyhyessä ajassa. Nykyään Minrevin listoilla onkin yli 400 rekisteristeröitynyttä munkkia.

Palvelun suosiosta huolimatta, viralliset buddhalaiset tahot eivät ole lämmenneet tälle idealle. He ovat pettyneitä siihen, että heidän uskonnollaan tehdään bisnestä. Toisaalta, uskon että syynä tällaiseen reaktioon on se, että ulkopuolinen yritys tekee rahaa heidän liiketoiminnallaan. Tavalliset japanilaiset eli palvelun asiakkaat ovat taas toista mieltä asiasta, sillä heidän mielestään he ovat tyytyväisiä Minreviin erityisesti siksi, koska se on alentanut seremonioiden hintaa ja laskenut kynnystä lähestyä uskonollisia yhteisöjä. Myös munkitkin näyttävät palvelulle vihreää valoa, sillä tämä mahdollistaa heidän olla lähempänä tavallista kansaa. Kaichi Watanabe, japanilainen munkki, joka on rekisteröitynyt palveluun, sanoikin osuvasti ”Ei ole järkeä olla munkki, jos emme voi tarjota auttavia käsiämme”.

Olisiko siis buddhalaisilla järjestöillä aika uudistua ja löytää ihmisiä internetin välityksellä? Mielestäni kyllä, sillä väestön ikääntyessä kyseiset palvelut tulevat yleistymään ja ikääntyneen väestön jälkikasvu on jo tottunut hakemaan tietoa ja ostamaan palveluita verkon kautta. Palveluiden tarjoajan on mentävä sinne, missä asiakkaat ovat.

Alkuperäinen artikkeli (englanniksi)